perjantai 26. heinäkuuta 2019

OLAVI VIRTA IHMETELLYT MIEHEN ÄÄNELLÄ LAULAVAA PIKKUPOIKAA

Pasi Kaunisto (Ylöjärvi, 9.11.1950) kasvoi musiikkiin pikkupojasta lähtien. Musikaalinen veri pulppusi Pasiin hänen äitinsä suvun puolelta. 13-vuotiaana Pasilla oli kasassa oma kitarabändi Twangers. Siinä hän soitti aluksi rumpuja, myöhemmin bassoa, päätyen lopulta solistiksi. Vuonna 1965 Pasi otti osaa Olavi Virran järjestämiin iskelmälaulukilpailuihin, joissa hän sijoittui toiseksi. Olavi Virta kohdisti jo näissä kisoissa huomionsa Pasiin. Virta kysyi ihmeissään bändinsä basistilta Osvi Niemeltä: "Kuka oikein on tää pikkupoika, joka laulaa miehen äänellä?"

Musiikkiuralla alkoi toden teolla tapahtua siinä vaiheessa, kun 18-vuotiaan Pasin tie vei Toivo Kärjen luo koelauluun. Pasi Kaunisto vakuutti Topin komealla lauluäänellään. Toukokuussa 1968 hän levytti ensimmäisen levynsä Rakastan sinua niin. Tätä seurasi saman vuoren marraskuussa levytetty tango Serenella.

Kyseessä on ote teoksesta Iskelmän tähtitaivas, toim. Petri Tuunainen ja Tony Latva, kust. WSOY, 2004

Kuvassa Pasi on Lakeuden kutsun maisemissa.



tiistai 23. heinäkuuta 2019

PASIN ÄÄNITTEITÄ MYYNTITILASTOSSA VUONNA 1970

Kaksi singleä Pasilta oli mukana singlemyyntitilastossa tänä vuonna yhteensä. Tosin mikään näistä ei saavuttanut suurta menestystä vaan sen osalta oli vähän taukoa ohjelmassa. Toukokuussa sijalla 32. käväisi äänite, jolla kappaleiden Kaiken silmistäs nään ja Tää viesti kotiin vie esitykset. Se katosi sitten tullakseen uudelleen vielä mukaan syyskuussa saavuttaen vain sijan 36.  Toinen, tunnetumman kappaleen sisältävä pikkulevy ei sen paremmin menestynyt sekään. Kyseessä on äänite jolla kappaleet Maa muuttukoon ja Iltatähti. Sen sijoituksiksi kirjataan joulukuun 32:s ja vuoden 1971 tammikuun 37:s.

Kappaleiden tekijä- ja kokoonpanotiedot:http://www.fono.fi/Dokumentti.aspx?id=e312d0e9-7f2c-472d-ab2e-0f515f221332&culture=fi https://wp.me/p46kxM-hXU

Kappaleiden kuuntelulinkit:https://open.spotify.com/track/4dOKttyaITDI4LjfXRyqK6?si=ZeHG2h0rTbaq88N1TX25tw https://open.spotify.com/track/7i608nREtO7qxaQn1CdLZ3?si=y34YHqdmQjmmDomSjBwxUg https://open.spotify.com/track/4NjgzAxJCIT9AX2JsDGeJR?si=ejgrLSGdRfW2bq0XbcZzAA https://open.spotify.com/track/5ybGrzQJeIoW3Gl6VcQAqU?si=A6T2yDZ6QuKUCr8Z-zSFWg https://www.youtube.com/playlist?list=OLAK5uy_l9FE3yCA89GzpqibnWhC1D12fsubLfWss https://www.deezer.com/us/album/6633654


sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

PASIN ÄÄNITTEITÄ MYYNTITILASTOSSA VUONNA 1969

Kyseisen vuoden kesäkuussa artistin nimi näkyi ensimmäisen kerran singlelistalla kun kappaleet Koskaan et muuttua saa ja Kerran vain ja karkuun tuli sille mukaan. Sen ensimmäinen listasija oli 19.  ja heinäkuussa se oli jo vallannut neljännen pykälän. Elokuun, syyskuun ja lokakuunkin se viettikin sitten ihan ykkössijalla joten tähti oli todella syttynyt. Marraskuussa se oli tippunut neljänneksi ja lähti laskuun edelleen, antaen tilaa artistin uusille singleille. Maaliskuussa 1970 se oli vielä mukana sijalla 27. Kesäkuussa tämä äänite vielä palasi listalle mutta oli poissa heinäkuun tilaston ilmestyttyä.

Vuoden 1969 seuraava single ilmestyi mukaan syyskuussa pitäen sisällään kappaleiden Isadora ja Etkö kaipaa entisaikaa esitykset. Äänitteen ensimmäinen sijoitus oli seitsemästoista. Lokakuussa se oli vaihtunut kahdenneksitoista ja marraskuussa pisti vielä sijaa paremmaksi. Loput sijoitukset sinkulle olivat 28. joulukuussa ja 39. seuraavan vuoden tammikuussa.





Vielä yksi single ehti mukaan tämän vuoden hittitilastoon. Sillä ovat kappaleet Sanat eivät riitä kertomaan ja Jos mä laulaja oisin. Sen sijoitukset menevät näin: lokakuu (11.), marraskuu (3.), joulukuu (4.), vuosi 1970: tammikuu (5.), helmikuu (13.) ja maaliskuu (24.)


Kaikki nämä singlekappaleet sisällään pitävä artistin nimeä kantava esikois-LP ilmestyi vielä samana vuonna kauppojen hyllyille päästen listalle vuonna 1970 pariksi kuukaudeksi mukaan. Sijoituksensa: helmikuu (14.) ja maaliskuu (19.).


Kappaleiden tekijä- ja kokoonpanotiedot:https://www.discogs.com/Pasi-Kaunisto-Pasi-Kaunisto/release/2634239 https://wp.me/p46kxM-hXU https://wp.me/p46kxM-dq6

Albumin kuuntelulinkit: https://open.spotify.com/album/1oJ5kFwOJTKq5XQmpVm2jI?si=TfvZAtaRSMeFoWS-q0h6DQ  https://www.youtube.com/playlist?list=OLAK5uy_ltxjNRtwT6lbLKIID9ymkmokUh86QziPQ https://www.deezer.com/us/album/6632389












lauantai 20. heinäkuuta 2019

PASIN LISTAHITTEJÄ KÄYDÄÄN LÄPI UUDESSA BLOGISSA

Kartoittaen niiden käyttäytymistä niin single- kuin LP- myyntilistoillakin. Mukana on myös äänitteiden etikettejä ja kansia mikä tiedoksi levynkeräilijöille erityisesti. Tervetuloa seuraaamaan kaikki aiheesta kiinnostuneet!